Kivusta ja Pelosta

Mä olen aina ollut tosi kipuherkkä. Olen ajatellut sen johtuvan ensimmäisistä kuukausistani jotka vietin sairaalassa. Synnyin 5 viikkoa etuajassa ja pylly edellä. Luultavasti vasen olkapää meni sijoiltaan, olettavasti solisluu samalta puolelta katkesi ja oikea lonkka oli sijoiltaan. Vietin sairaalassa ehkä 2 kk. Äitini syliin pääsin, ehkä kuukauden iässä? Onhan tuo sattunut valtavasti pieneen ihmiseen, kipua on ollut, on väännelty, käännelty, sidottu, pesty. Entä kivunlievitys? Vaikea sanoa mitä se on ollut lähes 50 vuotta sitten, ehkä jopa vahvempia aineita mitä tänään, tai sitten ei. Ainakin henkilökuntaa luulisi sairaaloissa olleen tuolloin, toivottavasti joku silitti ja sylitteli.

Tänä päivänä en kestä kipua, en varsinkaan pitkäaikaista kipua. Tipun heti harmaaseen kipumasennukseen, mikään ei onnistu, mikään ei ole kivaa, kaikki sattuu, kaikki on epämukavaa, mikään ei auta koskaan ikinä enää. Kun olen flunssassa, tai olo on muuten tosi huono menen suihkuun, kuumaan suihkuun (anteeksi ympäristö). Olen suihkussa kyykyssä, käytännössä lähes sikiöasennossa. Paluu kohtuun? Paluu hetkiin ennen kipua ja tuskaa?

Tipuin hevosen selästä onnettomien käänteiden jälkeen ranteeni päälle. Ranne murtui, onneksi vasen. Värttinäluun alaosassa on kaksi murtumaa nivelrakoon. Luultavasti olin shokissa heti putoamisen jälkeen, sattui, mutta siinä vaiheessa uskoin että sen päivän tuska, kipsi tai jotain kevyempää, lääkkeet ja kotiin, toipuminen ja se siitä. Mutta todettiinkin että pitää leikata. Leikkausaika on viikon päästä putoamisesta. Käsi on kipsissä, ei mahdottoman kipeä, mutta kosketusarka. Ensimmäisen viikon tuska on turhaa, vai onko? Mihin se vie? Tuntuu pahalta, ei voi tehdä mitään, kaikki on tylsää, turhaa…

Leikkaus on huomenna, pelottaa. Silti tänään olo on jo hiukan parempi, eikä harmita ihan niin paljon. Mietin miten paljon kipua on leikkauksen jälkeen? Lääkkeet olen varannut jo etukäteen. Mulla ei ole ollut ennen kipsiä. No, viikon kipsikäden kanssa elämisen jälkeen voin todeta: Parempi kun ei olis kipsiä tullutkaan. Mua ei ole ennen nukutettu, HRRRR! Pitäkää peukkuja!!

AJATELMIA

Uskalsin eilen katsoa videon mun kesän kouluradasta. Voi huh, minkälainen on mun perusistunta ravissa!! Kyllähän mä sen tunsin. Mä tunsin jo kaksi viikko ennen kisoja että istunta hajos taivaan tuuliin. Mihin hävis kevään rentous? Suorittamiseen, paineisiin. Siitä huolimatta vieläkin tahtoisin kokeilla että-jotta-jos-sittenkin niissä kisoissa vois onnistua. Ja miksei vois. jos hevosen nimi on ONNI? Mitä se vaatii? Lisää rentoutta, hyvää fiilistä, joogaa, treeniä, treeniä, treeniä ja vielä vähän treeniä, rataharjoituksia, ratoja, itsevarmuutta, hyviä hetkiä hevon kanssa, palkitsemista, kehumista, hyvän open ja ehkä toisenkin, niin ja sen traikun. Siinähän niitä, mutta mikään ei oo mahdoton. Joten yrittäjästä onnistujaksi!!

Olin tänään Mirjami Miettisen kuolaiten ja suitsien sopivuus luennolla ja mietin uskallanko enää laittaa suitsia tai kuolaimia Onnille ollenkaan.

Mieleen hiipii että pitäiskö alkaa ratsastaa kaulanarulla tai edes kuolaimettomilla? Ratsastus siirtyis kentälle, (ainakin ensin) eikä Onni sitä sietäis.

No, täytyy tarkistaa poskihihnojen ja leukahihnan pituus, mitata kuolain, suunleveys ja ennen kaikkea ala- ja yläleuan väliin jäävä tila. Voiko kuolain olla liian lyhyt/ pitkä? Tai liian paksu/ kapea? Ainakin täytyy kokeilla että hammasloman "luupinnat" on sileät ja tasaiset. Ja mitoittaa uudelleen kuolaimen paikka poskihinnoilla. Olis hyvä kokeilla miten Onni toimii suoralla kuolaimella, tai jollakin muulla kuolaimella.... 

Muutamana edellisenä päivänä ollaan kelattu vanhojen hevostuttujen kanssa vanhoja juttuja. Kaikki lähti nykyisen tallin Santtu-ponista ja Santtu-ponin suvusta. Hassua miten tänä syksynä olen törmännyt melkein 30:n vuoden takaisiin hevostuttuihin ja yhteyksiin. Mulle jopa tarjottiin eläkeläiseksi 26 v tilastotammaa, jonka omistin hetken. Olishan se ihana ajatus että tamma, jonka kanssa en silloin pärjännyt, tulisikin eläkeläispäiviään viettämään mulle. Siinä olis Onnille kaveri ja tamma!! Hmm, katsotaan mihin tuulet kääntyvät!

Unelmien äärellä

Valitse unelmasi huolella, sillä ne voivat käydä toteen! Yksi unelma/ seikkailu alkaa ja käy toteen ensi maanantaina. Matka Espanjaan ratsastamaan unelmahevosilla ja kerralla kokonainen KUUKAUSI! Juuri nyt mietityttää unelmoinko oikeista asioista, niin paljon on hoidettavia/ muistettavia/ huolehdittavia asioita ennen lähtöä!

Tämä unelma on lähtöisin Robert Vavran ihanasta kirjasta: Equus - hevosen luominen. Lainasin kirjan kaveriltani 90-luvun alussa, monta kertaa kirjastosta ja viimein sai kirjan hyllyyni joitakin vuosia sitten. Kirjaa lukiessa/ katsellessa ihokarvat nousevat pystyyn ja kyynel tulee silmään, niin upea se on. Ja nyt pääsen itse nauttimaan samankaltaisista maisemista ja hevosista! USKOMATONTA!! Vaikea vielä käsittää että tosiaan olen lähdössä ja että tämä kaikki on mahdollista, minulle.

Kirjan alkulehdiltä:  Ja Jumala otti kourallisen etelätuulta.
                                 Puhalsi siihen henkensä ja loi hevosen.

Kiitos, kiitos, kiitos!