torstai 30. lokakuuta 2014

Vastakohtia

Auringon paiste - myrskyinen sade
Kauneus - rumuus
Ilo - suru
Nautinto - kipu
Valo - pimeys
Elämä - kuolema

Pääsin tänään maastolenkille hevosen kanssa ensimmästä kertaa polven rikkoutumisen jälkeen. Mietin vastakohtia ja miten molemmat niistä ovat läsnä kokoajan, eikä ensimmäistä ole ilman toista. Nautintoa ei olisi ilman kipua, valoa ilman pimeää, elämää ilman kuolemaa jne.

Tänään näkyvillä oli aurinko, lämmin, terve, pörröinen ja hiukan jännittynyt hevonen. Ratsastus oli nautinto, mutta läsnä ja tuoreessa muistissa oli myös kipu. Kipu oli  ( ja on toisinaan vieläkin) polvessa ja esti ratsastuksen. Maastolenkistä tuli kuitenkin vielä nautinnollisempi kivun kokemuksen jälkeen. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja tekevät elämästä täyttä ja elämisen arvoista. Nauttia voi myös hevosen läsnäolosta ja hoidosta, jos sitä voi turvallisesti ( heh) tehdä.

Mutta miten muistaa tämä sen ei-niin-hyvän kokemuksen keskellä?  Ei, mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin sanotaan. Niin, se menee. Ja paistaa se päivä risukasaankin, tänään se paistoi.
Hevosesta kuoriutui polvisaikun aikana mitä mainioin kaveri, vanhat huonot tavat on kyllä tallella, mutta huomattavasti vähentyneet. Mä osaan arvostaa talli aikaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Hevoselle on  annettava oma aika, ilman kiirettä, on oltava läsnä, kuunneltava, rapsuteltava ja joskus hengiteltavä samaan tahtiin. Hevonen on kaveri parhaasta päästä!


lauantai 4. lokakuuta 2014

Puutarhakesä 2014

Keväällä löysin työnilon puutarhasta. Oli ihanaa aidata alue ( nuorelta urossakemannilta), kääntää maa ja istuttaa. Ihmeesti kummasti sain maan täyteen, vaikka peruna olikin melkein pois laskuista ruton vuoksi. Valkosipulit lähtivät hyvin kasvuun. Sipuleita laitoin reilusti ja porkkanaakin. Auringonkukille ja maissillekin riitti tilaa. Uutena juttuna laitoin parsapenkin, saa nähdä minä vuonna saamme satoa.

Kesän säät olivat kuitenkin melko kummalliset, kesäkuu oli ihan tosi kylmä ja sateinen. Maissi jäi vain unelmaksi. Heinäkuu oli liiankin kuuma ja olisi pitännyt kastella enemmän. Nyt on jo lokakuu ja nostamatta on porkkanat ja sellerit, niin ja hiukan naurista. Sipulit jäivät aika pieneksi, nauriita tuli, lanttu ei taaskaan onnistunut ja siltä näyttää tuo sellerikin, kasvattaa vaan vartta.

Perunaa oli vaan pihapellossa. Istutin perunan tosi aikaisin, keväällä oli lämmintä melko aikaisin. Mutta kesti tosi kauan että tulivat taimelle, ehkä kylmän kesäkuun vuoksi. Perunat jäivät tosi pieneksi. Nostin maan tyhjäksi vasta syyslokakuun vaihteessa. Hevonpaska voisi tehdä hyvää pihamaalle, ja ehkä turvepaska on parempi, koska maa on kalkkinen.

Omenoita ei tullut, eikä kirsikoita. Uusi kirsikka kyllä talvehti hyvin ja kukkikin keväällä. Pekka-omenapuu ehkä on toipunut jänisten vierailusta, mutta Tallinnan päärynäomena näyttää siltä että jalo-osa olisi mennyttä, voiskohan siihen yrittää varttaa vaikka Äidiltä oksia? Luulen että olis punainen atlas, mutta ei ole mitään varmuutta. Herukoita tuli vaihteeksi punaisia. Mustaherukkapuskat on huonona!! Näyttää siltä että myyrät ovat jyllänneet yhden juuriston kokonaan. En tiedä jos pitäisi siirtää, mutta ei onnistu tänä syksynä. Karviaisillakin oli välivuosi. Raparperin on koirat juosseet kokonaan pois, täytynee siirtää tai aidata. Viinirypäleitä tuli aika mukavasti ja niitä on vieläkin korjaamatta osa.

Yritän vielä syksyllä laittaa valkosipuleita, vaikka eivät olleet enää niin isoja kuin viime syksynä, hevosenpaskaa vailla? Olisi tarkoitus kääntää härkäpapujen alla ollut maa valkosipuleille ja kipata sinne kokonainen lämpökompostillinen kompostia. Kellari on siivoomatta ja oven saisi jättää auki, jotta viilenee porkkanoille hyväksi.

Kukkamaat on olleet pahuuden hallussa. Parkkipaikkamaan olen muutaman kerran perannut kesän aikana. Muut maat on kerran käyty keväällä läpi ja se siitä. Pionit on ihan pahuuden hallussa. Ja jossakin on se vaalean punainen juhannusruusukin, joka ei ole koskaan vielä kukkinut! Paraatipenkki oli tarkoitus ottaa ylös syksyllä ja järjestellä, mutta polvi!!

Ensi kesänä taas uudelleen. Elämän kiertokulku; syksy, talvi, kevät ja kesä! Ja kuka vielä ei usko uudelleen syntymiseen? Tässähän se on läsnä kokoajan!



perjantai 26. syyskuuta 2014

Syksyistä

Miten ihmeessä kohta on jo lokakuu? Mihin kaikki aika meni, mihin joutui kesä ja kesän lämpö? Syksyhommat on tekemättä sattuneista syistä. Kellari pitäisi siivota, jotta saisi porkkanat ja kesäkukat säilöön ennen kovempia pakkasia. Muut hommat ei ole pakollisia, paitsi iso peesäiliö kellarissa....

Onni sysäs mut jollekin omituiselle tielle. Kaikki on jotenkin sekaisin, kaaoksessa. Vaatii pysähtymistä ja miettimistä, että miten tästä eteenpäin. Ehkä mä alan maalailla taivaanrantaa tai kirjoitan runokirjan tai  tai pääasia että teen jotakin!! Ainakaan vanhaan malliin ei kannata jatkaa. Elämän on oltava hitaampaa, pitää olla aikaa ja tilaa ajatella, kuulostella ja miettiä. Eikä vaan vyöryä kaaoksen mukana ja pyöriä pää pyörällä kaikkien muitten tarpeitten mukaan, kuulematta koskaan mitä itse on vailla.





Tälläinen fiilis



lauantai 13. syyskuuta 2014

Mustelmia

Aamulla suihkussa kurkin hevosenkengän jälkeä sääressäni. Ja muistin että vastaava jälki oli yli kaksikymmentä vuotta sitten toisessa pohkeessa miltein samassa kohdassa. Alue on osittain tunnoton vieläkin. Symmetria se olla pittää!!

Mulla on ollut kaksi hevosta. Yli kaksikymmentä vuotta sitten mulla oli tamma nimeltä Iitu. Iitu oli suomenhevosen ja newforestin vahinkovarsa ja sitä oli pikkulikat varsana talutellu niin että meni ihan minne ite tykkäs. Nuorikin hää oli mulle tullessaan. En pärjännyt, en sitte niin yhtään. Heti kun Iitulle alkoi tulla kuntoa, hän alkoi mennä, tulla, säikähdellä ja suoraan sanoen perseillä joka välissä. Hevosen liikuttaminen oli pelkkää pelkoa ja viimeiseksi putosin päälleni, kypärä meni rikki ja pohkeeseen tuli kavion jälki. Luovutin ja myin hevon pois.

Toinen hevoseni Onni on ollut meillä nyt kolme vuotta. En ole pudonnut, muutaman kerran olen roikkunut kyljellä. Jalkaterän päälle Onni on astunut muutaman kerran, joista yksi oli vakavampi, koska isovarvas oli ottanut osumaa jo aiemmin. Näistä selvittiin ja tallille olen raahautunut monesti puolikuntoisena koska hevonen PITÄÄ liikuttaa. Kunnes kaatoi mut ja astui oikean säären sivuun. Nyt on jäljellä ehkä viisi kuusi viikkoa ilman ratsastusta tai edes talutusta.  En aioi luovuttaa, mutta kaikki voi olla hiukan hankalampaa kun aloitan uudelleen. Hevosen "alle" jääminen oli tosi pelottavaa ja joudun mitä luultavammin asiaa työstämään tavalla tai toisella. Ensimmäisen hevosen aiheuttamat traumat ovat edelleen syvällä sisälläni, ehkä jo hiukan hiipuneena. Näistä uusista olisi hyvä päästä hiukan nopeammin eroon tai ei ehkä eroon mutta saada työkaluja häivyttää niitä vähitellen.

Niin tamma astui vasemman pohkeen päälle ja ruuna oikean, melko symbolista ja symmetristä!! Ja miksi juuri pohkeen, joka on tärkeä eteenpäin vievä apu?

lauantai 6. syyskuuta 2014

IHMISISTÄ ja HEVOSISTA

Mä luulin että mulla ja Onnilla oli uusi alku. Niin meillä olikin, mutta jotenkin se jäi kaiken kiireen jalkoihin. Onnille pitää olla aikaa, ymmärrystä, rapsutuksia ja rakkautta, mutta myös rajoja. Noi rajat on mulle vaikeita. Mä haluaisin vaan aina olla "kiva". Mutta jos on aina kiva, ei lopulta ole enää yhtään kiva. Se johtaa siihen että toinen astuu sun päälle, jotta pysähdyt miettimään; miksi ja mitä nyt ja mistä on kyse?

Miksi pitää olla kiva? Jotta jäisi henkiin, jotta ei olis tuhma. Tuhmahan ei saa olla! Siitä voi saada vaikka risua kintuille. Jotta sut hyväksyttäsiin, jotta voit kuulua johonkin joukkoon. Mutta ihan sama käy siinä joukossa, jos et pidä puolias niin joku astuu sun päälle.

Miten sitten pitää puoliaan? Huutamalla, karjumalla, pitämällä huolta omasta osasta, ehkä puhumalla pahaa muista jne

EI, EI, EI! Kuuntelemalla itseään, menemällä itseensä, miettimällä miksi tuntuu nyt tältä, mikä on johtanut tähän, mitä MINÄ haluan? Ja sen jälkeen sanomalla se nätisti toiselle, hevoselle tai ihmiselle, lapselle ja pitämällä siitä kiinni.

Mutta miten sanoa hevoselle, älä pure, älä tule päälle ja pidän susta huolta, olet turvassa mun kanssa, kun on itsekin hukassa oman olemisensa kanssa, lapsiensa kanssa, puutarhansa kanssa, koiransa kanssa! Voisko tästä elämastä selvittää yhden osion kerrallaan?

Heitetäämpä asia toisin päin. Miksi Onnin pitää olla kiva? Ja miksi Onni ei aina ole kiva? Mikä mättää? Pitääkö Onnin olla kiva että jää henkiin, EI, Onnin pitää pitää puoliaan jotta jää henkiin ja saa riittävästi ruokaa, ainakin laitumella. Senkö takia Onni ei ole kiva laidunkauden loppupuolella? Tuleeko Onnista "villihevonen"? Jos Onni on villihevonen, niin miten kesyttää hänet talliolosuhteisiin, ettei astu päälle!! Onni tarvitsee lempeän johtajan, joka ei hermostu ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Mä en enää tiedä onko musta tuohon. Mutta haluan yrittää ja ONNISTUA!


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Onnellista

Kohta kolme vuotta sitten astui Onni suomenhevoinen meidän sydämiimme. Annaan hepo jätti heti tulopäivänään jäljen rintalastaan. Karkasi karsinasta ulos ja Anna jäi hevon ja tallin oven kamanan väliin. Ei ole tuntihevonen ei. Matka jatkui hevosen lisääntyvän kiukun kanssa. Ratsailta kaikki onneksi onnistui. Kiukun syyksi ilmaantui otj paha ontuma, joka on pitkä tarina. Kuntoutusta kesti ehkä kaikkineen vuoden. Nyt hevonen on kunnossa ja pysyykin kun liikunta on oikeanlaista, kiitos opettaja ratsuttajan.

Kisoja on suunnitelmissa ja yhdet jo takana. Bee kolmosesta Porvoossa 59 % Kikin kanssa ja C1-radasta mun kanssa 54,7 % . Mokasin ja unohdin radan, mutta sitten jatkoin kuin ei mitään. Oltais voitu saada rusetti.

Nyt Onni on laitumella ja on helle. Mä en ole kunnolla ratsastanut aikoihin ja tuntuu että tästä vasta kipeytyy ja jumiutuu. Joten sama homma mulla ja heolla; säännöllinen ja oikeanlainen liikunta pitää paikat vetreinä.

Edelleen Onni kiukuttelee aika ajoin. Toisaalta olen tiukempi, toisaalta yritän ymmärtää. Onnilla on mielipiteen vapaus. Kaiken kaikkiaan hepo on aivan mahtava. Kukaan, ei kukaan ole mulle opettanut yhtä paljon kuin Onni! Onni on haastanut mua ajattelemaan asioita eritavalla ja hakemaan ratkaisuja vaikka kiven alta. Mun on ollut pakko opetella luottamaan siihen että oma tunne on se tärkein asia, sanoo kuka muu mitä tahansa. Jos jokin juttu ei sovi mulle ja meille ja tuntuu väärältä, niin sitten se on niin. Mun on löydettävä oma tapani toimia juuri Onnin kanssa, on se sitten miten "väärä" muitten mielestä. Ei ole oikeaa ja väärää,  on vaan erilaisia tapoja toimia. Tämä on niin helpottavaa tajuta. Vihdoin ajattelee Onni.

Ensi viikonloppuna groomina Järssillä, hevoselämä on IHANAA! IHA-HA-HAA!!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Puutarhaonnea

Tänä keväänä olen herättänyt uudelleen sisäisen puutarhurini. Puutarhapuuhastelu on kivaa!! Mitä väliä jos aamulla suunnittelee tekevänsä yhtä ja illalla huomaa tehneensä jotain ihan muuta. Puutarha on sitä että menee pihaan ja haistelee, kuulostelee ja katselee ja miettii mikä on päivän teema. Tai mikä jäi eilen tai viikko sitten kesken tai kas, tuossa nuo vuosi sitten kadonneet sakset ovat. Puutarha on vapaus, mitä sitten jos vuohenputkea puskee sieltä ja täältä. Eikö se ole hyvän maan merkki?Revitään niitä sitten kun ehditään tai syödään pois.

Tänä keväänä olen saanut kyntää hevosella Kumpulassa, ja äestää!! Voi onnea! Yksi elämän huippuhetkistä. Onko ihmisessä jokin viljelijä geeni, joka saa tuntemaan mielihyvää kynnetystä maasta, kylvetystä porkkanapenkistä, suorista sipuliriveistä? Vai onko se ikä, joka tämän tekee? Tänä keväänä olen tuntenut aivan poikkeuksellista iloa maasta ja puutarhasta. Maasta joka tulee vuosi vuodelta paremmaksi kun sen käsin kääntää, syksyllä haravoi lehtiä päälle madoille ruuaksi. Asumme tätä paikkaa nyt viidettä vuotta. Puutarhanlaitto alkoi jo aikaisemmin. On hienoa katsella ympärilleen ja nähdä mitä kaikkea olemme saaneet aikaan ihan omin käsin.

Tänä keväänä perunaa on laitettu vähemmän ja vaan pihan puoleiseen pieneen maahan koska isossa maassa on jyllänyt rutto kaksi viimeistä kesää. Aika helpottavaa on laittaa perunaa vain vähän. Selleriä on hiukan, viime vuonne ne kasvattivat vain varsia. Porkkanaa on ehkä enemmän, lajikevalintaan voisi tulevaisuudessa pureutua enemmän. Sipulia on paljon, viime vuonna sipulit onnistuivat melko hyvin ensimmästä kertaa. Sen sijaan valkosipulit kasvoivat viime vuonna ensimmästä vuotta ja onnistuivat yli odotusten. Tästä innostuneena laitoin syksyllä valkkaria paljon kasvamaan, omat valkosipulit riittivät hiukan yli joulun, tavallista omaa sipulia riitti pidempään. Kylvetty on myös härkäpapua, ihmettelen etteivät ole vielä itäneet ( vanha siemen?), naurista ja lanttua. Nauris on itänyt ja pitäisi etsiä harso päälle ennen kuin ötsyt löytävät herkkutaimet.

Kylvämättä on vielä punajuuret, tilli ja ehkä jotakin muuta. Ostaa voisi kaksi tomaattia, jotka koirat katkoivat, maissia, yrttejä ja kesäkurpitsaa. Jopa kesäkukkaa- amppelit  roikkuvat paikallaan.

Onni on oma puutarha ja hevonen ( nimeltä Onni)